Uusi pohjoismainen klassikko on syntynyt

Christian Klinge, suunnittelupäällikkö, ÅF Lighting


Uuden valaisimen kehitystyö alkaa harvoin aivan tyhjältä pöydältä. Fagerhultilla kuitenkin päätettiin tehdä näin. Keväällä 2012 yritykseemme otettiin yhteyttä aivan uudentyyppisen, led-tekniikkaan perustuvan katuvalaisimen kehittämiseksi.  

Tavoite

Projektin tavoitteena oli kehittää valaisin, joka pystyisi kilpailemaan alan johtavien katuvalaisinmallien kanssa. Samalla haluttiin korostaa myös pohjoismaista muotoilua. Sekä Fagerhultin että ÅF Lightingin asiantuntijat osallistuivat kehitystyöhön yhteistyössä Tuxen Designin kanssa.

Valaistusteknisenä haasteena oli kehittää valaisin, joka jakaisi valon täydellisesti useimmilla tieosuuksilla. Lisäksi häikäisyn riski haluttiin minimoida, jolloin myös valaisimen visuaalinen näkömukavuus paranisi.

Muotoilun kannalta oli tärkeää luoda valaisin, joka edustaisi pohjoismaista muotoilua parhaimmillaan ja sopisi yhtä hyvin klassisiin ympäristöihin kuin nykyaikaisiin kaupunkimaisemiinkin. Lisäksi valaisimelle haluttiin portaaton kallistettavuus ilman, että se häiritsisi muotoilun kokonaisuutta.

Lopputulos

Nyt tämä valaisin on valmis. Se on Fagerhultin uusi Vialume 1. Uskomme onnistuneemme suunnittelutyössä ja valaisimella on mielestämme kaikki mahdollisuudet nousta tulevaisuudessa uudeksi pohjoismaiseksi klassikoksi.

Vialume 1 -valaisimeen on kehitetty aivan uudentyyppinen linssiratkaisu. Suuret linssit on sijoitettu valaisimeen tavalla, joka optimoi visuaalisen näkömukavuuden ja valaisee samalla koko valoaukon. Vaikutelma valaisimesta on tyylikäs ja sen valo koetaan miellyttäväksi.

Sekä valaistustapa että valaisimen muotoilu antavat aihetta tyytyväisyyteen. Vialume 1 -valaisimessa yhdistyvät innovatiivisuus ja pohjoismainen muotoiluperinne. Haasteellisinta oli yhdistää luonnollisen pehmeä muotokieli suoraviivaiseen geometrisuuteen niin, että tulokseksi saataisiin tasapainoinen kokonaisuus.