Koulut ja oppimisympäristöt

Kirjastot ja lukusalit

Digitalisaatio on tuonut muutoksia perinteisiin koulukirjastoihin, mutta niissä toimitaan edelleen myös perinteiseen tapaan. Ne tarjoavat oppilaille paikan tehdä omia tehtäviään, osallistua ryhmätöihin sekä etsiä tarvitsemiaan tietoja.

Kirjastot ja lukusalit

Keskittymistä rauhassa, ilman häiriöitä

Suunnan hahmottaminen on tärkeää, jotta tilan käyttäjät löytävät tarvitsemansa tiedot hyllyistä. Valaistus kannattaa toteuttaa suuntaamalla suoraa valoa kohti lattiaa ja lisäämällä siihen miellyttävää ympäröivää valoa seinien ja katon kautta. Pystysuoraa valoa tuottavat hyllyvalaisimet helpottavat teosten etsimistä. Yleisvalaistusta kannattaakin täydentää pystysuoraa valoa tuottavilla hyllyvalaisimilla, valaistusvoimakkuus 200–300 luksia.

Luku-/opiskelupisteiden yläpuolelle suositellaan hyvää, vähintään 500 luksin valomäärää mieluiten suoran/epäsuoran valaistuksen kautta, jolloin häikäisy on mahdollisimman pieni. Nykyään on muistettava myös tietokoneiden näytöt, sillä valon heijastuminen niistä voi olla häiritsevää ja tehdä työskentelystä epämiellyttävää. 

Yleisilmapiiristä kannattaa luoda rauhallinen ja työskentelyn pariin kutsuva. Jos tilassa voi yhdistää sähkövalon ja luonnonvalon, ilmapiiri muodostuu viihtyisäksi ja miellyttäväksi sekä lukemisen että työskentelyn kannalta. Valonohjaus on kannattava ratkaisu: se säästää energiaa ja mahdollistaa alueiden säätämisen eri käyttötarkoitusten mukaan. Katsotaan yhdessä, millaisia mahdollisuuksia teidän tilanne tarjoavat. 

Kirjastostandardi

Eurooppalainen standardi SFS-EN 12464-1:2011 sisältää valaistusvaatimukset myös kirjastoille ja lukusaleille. Fagerhultin ratkaisut suunnitellaan aina täyttämään sovellettavien standardien vaatimukset. 

Valonohjaus kirjastoissa ja lukusaleissa

Suosittelemme kirjastoihin ja lukusaleihin Organic Response -valonohjausjärjestelmää. Jokaisessa valaisimessa on sensori, joka tunnistaa läsnäolon ja poissaolon ja kommunikoi toisten sensoreiden kanssa langattomasti. Sensorit tunnistavat läsnäolon lämmön perusteella, ja siten järjestelmä havaitsee myös paikoillaan istuvat oppilaat. Lisäksi ympäristö on turvallinen, koska valaisimeen asennetun sensorin havaintoalue kattaa koko tilan.

Tuote-ehdotuksia

Keskustelemme mielellämme seuraavasta projektistasi, joten ota yhteyttä!

Me ymmärrämme, että asiakkaiden haasteet ja tarpeet vaihtelevat sen mukaan, minkä tehtävän ja työvaiheen kannalta hän projektia tarkastelee. Kokonaisnäkemyksemme avulla oikeiden valintojen tekeminen on helpompaa.