fagerhult_belysning_gatan.jpg

Kaupunkikadulla

Kävelyteiden ja pienempien kaupunkikatujen valaistuksessa on tärkeä luoda kaupunkiympäristöön mukavia ja kutsuvia kulkuteitä.

Kävelykatujen varsilla voi olla erilaisia sisäänkäyntejä niin rappukäytäviin, ravintolohin kuin myymälöihinkin. Sisäänkäyntien ympärillä olevat alueet pitäisi olla hyvin valaistuja, mutta valaisimet eivät saa häikäistä. 

Sisäänkäynnin ympärille asennettavat seinävalaisimet ovat hyvä vaihtoehto. Jos valaisimien valo suuntautuu suoraan alaspäin, kannattaa kiinnittää huomiota valaisimen optiikkaan. Ympärivalaisevat valaisimet puolestaan luovat valoa myös takanaan olevalle seinäpinnalle. 

Pienemmille kaupunkikaduille, joiden varsilla on erilaisia liikkeitä, voi riittää normaalin katuvalaistuksen lisäksi se valaistus, mikä tulee mainoskylteistä ja liikkeiden näyteikkunoista. Rakennusten yläkerroksissa on usein asuinhuoneistoja, jolloin on hyvä, että valaistus ei suuntaudu liiaksi ylöspäin.

Korkealla oleva valaistus

Pylväsvalaisimet levittävät valoa laajemmalle alueelle, joten ne sopivat hyvin erilaisten kaupunkikatujen yleisvalaistukseen. Niiden lisäksi valaistusta voi täydentää alempana sijaitsevilla pollareilla. 

Pollareiden valo auttaa ympäristön ja kulkureittien hahmottamisessa ja luo tilan valaistukseen vaihtelevuutta.

Valo vaikuttaa vuorokausirytmiin

Valaistuksella on monenlaisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Ihmisten siirtymistä unen ja valveillaolon välillä ohjaa niin kutsuttu sirkadiaanirytmi eli biologinen vuorokausirytmi, jonka pituus on n. 24 tuntia. 

Jotta tämä rytmi ei häiriintyisi, valon ja pimeän, valveillaolon ja unen tulisi pysyä tasapainossa. Sirkadiaanirytmin häiriintyminen voi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. 

Valonohjauksella on monia positiivisia vaikutuksia. Sen avulla, ja päivänvaloa jäljittelemällä voidaan esimerkiksi auttaa potilaita löytämään oma biologinen vuorokausirytminsä nopeammin. 

Lue lisää, miten Tukholman kaupunki hyötyy valonohjauksesta »

Huomioi valosaaste

Nykyaikaisessa katu- ja tievalaistuksessa pyritään ehkäisemään ns. valosaastetta eliminoimalla horisontaalitason yläpuolelle suuntautuvaa hajavaloa. Tuotteemme suunnitellaan niin, että ne minimoivat valosaasteen määrän ja samalla täyttävät ulkovalaistukselle asetetut tiukat energiatehokkuusvaatimukset.

Valkoinen valo

Silmät kokevat valkoisen valon luonnolliseksi. Valkoisen valon värintoistokyky auttaa havaitsemaan värit ja muodot erittäin hyvin ja auttaa myös havaitsemaan tien reuna-alueilla tapahtuvat liikkeet helpommin. Valkoinen valo auttaa parantamaan turvallisuutta liikenteessä. 

Esimerkiksi 40-vuotias henkilö tarvitsee neljä kertaa enemmän valoa nähdäkseen yhtä hyvin kuin 20-vuotias. 60-vuotiaan valontarve on jo kahdeksan kertaa suurempi.