Me kutsumme sitä "kiltiksi kovanaamaksi"

Osittain maahan upotettava On Ground -valaisin on lähtöisin suunnittelijakaksikon Jöran Olsson ja Erik Linder kynästä. Pyysimme heitä kertomaan tuotteen tarinan.

”Valaisin on meille valaisinsuunnittelijoille samanlainen työkalu kuin kirves kirvesmiehelle. Siinä missä heillä on omat suosikkityökalunsa, myös meillä on omat suosikkimme kohdevalaisimien, valonheittimien ja pylväsvalaisimien joukossa."

Olsson & Linder

Miten käy, kun parasta työkalua ei löydykään, tai monet markkinoilla olevista maahan upotettavista valaisimista aiheuttavan ongelmia hankalan asennuksen, kosteuden, häikäisyn tai ilkivallan vuoksi?

Me toimimme alueilla, jotka saavat harvoin olla osana kaupungin kehittämistä, mutta jotka kuitenkin ovat monien ihmisten asumis- ja elinympäristöjä. Usein taloudelliset resurssit estävät tällaisten valaisimien käytön, koska mahdolliset ongelmat ja riskit ovat niin suuria. Siksi ympäristöistä tulee helposti karumpia, ja joissa kauniisti valaistut puut ja julkisivut loistavat poissaolollaan.

"Päätimme ratkaista ongelman omalla tavallamme ja suunnittelimme uuden valaisimen juuri sellaiseksi työkaluksi, joka jokaisella on yksinkertaisesti oltava työkalupakissaan. Halusimme valaisimen kestävän kaikkein vaativimmissakin ympäristöissä, eikä se saanut herättää huomiota negatiivisella tavalla. Parhaiten se toimisi, jos siihen ei kiinnitettäisi huomiota lainkaan. Näistä ajatuksista syntyi On Ground, osittain maahan upotettava kohdevalaisin.” 

- Olsson & Linder



On Ground on kohdevalaistukseen suunniteltu, osittain maahan upotettava valaisin. Sen asennustapa poistaa kosteuden mukanaan tuomat ongelmat, eikä se jää helposti lehtien tai lumen peittoon.

Lisäksi On Ground on erittäin kestävä valaisin. Kallistettava valaisinkotelo on sijoitettu suojaan, ja valaisimen vankka materiaali estää ulkopuolisten rasitusten aiheuttamat vauriot tehokkaasti. 

Lue lisää On Ground