DuoFlex

DuoFlex on kattoon kiinnitettävä tehohoitopalkki, jonka liitäntöihin voidaan yhdistää tehohoidossa tarvittavia erikoislaitteita niin, että ympäröivä työskentelytila on esteetön. Näin pääsee työskentelemään vapaasti myös sängyn päätypuolella. Kaapelit ja letkut kulkevat ylöspäin kattopalkkiin, jolloin vaaralliset ja häiritsevät johto-/letkuvyyhdit eivät estä liikkumista. Lisäksi tilan puhtaanapito on helpompaa.

DuoFlexin etu- ja takasivulla on paljon tilaa laitteille. Sähkö- ja kaasuliitännät sekä muut toiminnot asennetaan paneeliin tilaajan toiveiden mukaisesti. Paneelin sivut ovat kaltevat, joten toimintoihin pääsee helposti käsiksi. DuoFlex-palkki voidaan varustaa siirrettävällä hyllyköllä erilaisia lääkintälaitteita laitteita varten. Hyllykköön voi asentaa esim. hyllytasoja, laatikoita, laitekiskoja ja tippatelineitä tai infuusiopumppuja.

Kytkentä
Kaikki sähkö- ja kaasuliitäntöjen sisäiset kytkennät on tehty valmiiksi. Sähköjohdot on vedetty kytkentätilaan rimaliittimelle, ja kaasuputket ulottuvat noin 300 mm kytkentäpään ulkopuolelle.

Rakenne
Palkista on kaksi perusversiota: DuoFlex 12-S ja DuoFlex 12-P-S. Palkissa on kaksi selät vastakkain asennettua profiilikokonaisuutta, joiden välissä on kannatinprofiili ja haluttaessa Notor-valaisinprofiili. Kannatinprofiili on tarkoitettu siirrettävää hyllyjärjestelmää varten, ja Notor-profiili soveltuu yleisvalaistuksen järjestämiseen. Paneeli voidaan asentaa erilliseksi hoitopisteeksi tai koota neli- tai kahdeksankulmaiseksi yksiköksi. Paneeleiden yhtenäinen enimmäispituus on 6200 mm, ja useita yksiköitä voidaan liittää toisiinsa.

Tutkimusvalaistus
Paneelin laitekiskoon voidaan sijoittaa myös siirreltävä varrellinen tutkimusvalaisin, lisätietoja sivulla 74.

Sähköliitännät
DuoFlexiin voidaan asentaa haluttu määrä vahva- ja heikkovirtaliitäntöjä. Pistorasiat on asennettu pohjaprofiilin laitekiinnikkeisiin. Fagerhultin oman peitelevyn ansiosta asennuspinta on sileä.

Hyllyteline
DuoFlexiin voidaan asentaa siirreltävä, halutulla tavalla kalustettu, hyllykkö lääkintälaitteita varten. Hyllykköä voidaan kääntää ja siirtää paneelin pituussuunnassa niin, että laitteisto saadaan sijoitettua mahdollisimman hyvin suhteessa potilaaseen.

Materiaalit, värit
Kaikki profiili on valmistettu tankopuristetusta alumiinista. Peitelevyt, tukipylväs ja kaasuliitäntöjen kiinnityslevy ovat alumiinisinkkilevyä. Pohjaprofiilin ja liitinten etuprofiilin vakioväri on luonnonvärinen eloksointi tai valkoinen RAL 9010, saatavana on myös muita värejä. Paneelin ulkopinnat ovat sileät ja siten helppo pitää puhtaana.

Lääkintäkaasut
Lääkintäkaasuliitännät on letkuliittimillä. Pienet käyttölaitteet voidaan kiinnittää palkin yläreunan laitekiskoon.

Kiinnitys
Palkki kiinnitetään säädettäviin kattolaippoihin ja korkeus sovitetaan halutun mukaiseksi. Ripustuksen pystypalkkien väliin asetetaan poikittaistuet riittävän vakauden saavuttamiseksi korkeissa tiloissa.

Yleisvalaistus
Paneeliin voidaan sijoittaa myös tilojen yleisvalaistus sen yläosaan asennettavan Notor-valaisinkiskon avulla. Valo suuntautuu kattoon ja tuo sen kautta huoneeseen epäsuoraa yleisvaloa. Valoaukko on katettu opaalin värisellä tai kirkkaalla muovilevyllä.

Environment images


Yksityiskohdat


DuoFlex kuusikulmio.

DuoFlex kuusikulmio.

Hyllyteline.

Hyllyteline.

Yksittäisen tuotesivun merkitseminen

Asiakirja on lisätty

Text som beskriver tabellen
Art.No.
DuoFlex
18587

Lisävarusteet DuoFlex

Art.No.
Tippatelinevaunu 17495

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä


Erilaisia tiloja